Maanantai. Tiistai, keskiviikko ja torstai. Perjantaina on aika jatkaa matkaa. Bussilippu on jo ostettu, reilun viikon sisaan nelja lentoa ja aikamoinen muutos.
Kolme kuukautta kuullostaa lyhyelta ajalta. Nopeastihan se onkin mennyt, mutta niin monta asiaa on ehtinyt tapahtua. Alkuun kymmenen paivan rantalomailu ennen Capim Grossoa. Kaupunkiin tutustuminen, toiden aloittaminen, uusien ystavien saaminen, keskella kaikkea karnevaalit, aivan uskomattomia ihmisia, uskomattomia tarinoita mita olen kuullut, tarinoita mita tulen kertomaan omista seikkailuista, muut vapaaehtoiset keiden kanssa jo suunnitellaan tulevia reissuja ja kohtaamisia, paikalliset ihmiset jotka jaavat tanne ja keita en tule valttamatta koskaan nakemaan. Kaikki tama on paallimaisena mielessa, mita kaikkea olenkaan paassyt kokemaan ja nakemaan. En voi korostaa tarpeeksi miten mielettomia ihmisia olen kohdannut, ja keita varmasti ikavoin. Tietaa etta alkaa olla lahto lahella, kun muistitikku on tayttynyt kuvista. Taytyy kayda ostamassa uusi, minka voin tayttaa paikallisella musiikilla. Talla hetkella niin ristiriitainen olotila, samalla odotan Rioa kuin kuuta nousevaa, mutta samaan aikaan en millaan tahtoisi lahtea taalta. Kylla mina odotan Suomea (....) tai lahinna ihmisia, ruokaa ja suihkua. Eilen illalla makasimme Lorenan kanssa riippumatossa kasassa ja mietittiin mita kaikkea ollaan koettu viimeisten kuukausien aikana. Naurettiin vatsalihakset kipeina kunnes aloimme itkemaan.
Talla viikolla en ole ajatellut tyoskennella liian rankkaan. Torstaina lasten englannin tunneilla ajattelin pitaa juhlat itselleni, aion leipoa ennen tunteja ja voimme viimeiset tunnit syoda, kuunnella musiikkia ja pelata peleja. Huomenna tosin aion olla viela opettaja ja pitaa sanakokeet.
Jotenkin tata lahtoa helpottaa lauantaina odottava Rio de Janeiro. Tuollainen kuuden paivan loma tuntuu hyvalle idealle ennen kouluun paluuta :) Suunnitelmissa on maata koko viikko rannalla, nauttia muutama caipirinha, tuhlata loput opintotuet kaupoilla ja tietty kayda tsekkaamassa se Kristus.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Capim Grosso in pictures
Olen tassa kirjoitellut kuulumisia, joten ajattelin talla kertaa paivittaa kuvia minun elamastani. Toisin sanoen satunnaisia kuvia satunnaisessa jarjestyksessa. This is what it looks like!
 |
| Joka maanantainen feira, mista ostamme koko viikon ruuat. |
 |
| Everybody loves Andy |
 |
| Hyvantekevaisyys-leipojaiset |
Facebook-kaverit paaseekin stalkkaamaan enemman kuvia, lisaa kuulumisia tulossa kun jaksan itseni koneen aaren raahata. Até mais!
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Eu amo meu trabalho
Yksi paiva havahduin ajattelemaan, etta olenpa ollut kiireinen kun en ole edes blogiin ehtinyt kirjoittamaan. No hitot mina mitenkaan kiireinen olen ollut, tassa vahan kuulumisia miten olen aikani kayttanyt koneella istumisen sijaan.
Olen viikon sisalla kayttanyt kaksi iltaa pelaillen lautapeleja paikallisten nuorten kanssa. Eras 17-vuotias jatka pitaa talla hetkella valivuotta opinnoistaan, ja vapaaehtoisesti pyorii kaikki illat AEC-TEA:lla hoitamassa asioita. Toisin sanoen on vain paikalla mikali jotain tapahtuu. Muilla vapaaehtoisilla on paljon iltatoita, kun taas minulla ei ollenkaan, joten olen istunut iltoja taman nuoren kanssa toimistossa. Eilen han saapui paikalle, etsi maailmankartan ja istui alas. Hetken kuluttua menin hanen luokseen katsomaan mita han tekee. Hetken aikaa verrattiin Suomi/Eurooppa-Brasilia maantieteellisia eroja ja yllatyin hanen tietamyksistaan. Han osasi sanoa etta Suomi ja Ruotsi ovat melko samankaltaisia maita ja Venajalla on kauniita kirkkoja. Sitten han kavi nayttamaan kartalta paikkoja missa han haluaisi kayda ja mita han haluaisi nahda. Olenhan mina matkustellut, mutta en omasta mielestani paljoa, mutta silti tuntui pahalle kun han kertoi toivovansa joskus nakevansa leijonat Afrikassa ja Vapauden patsaan New Yorkissa. Sitten han kysyi etta eiko minua sellaiset kiinnosta, ja totesin vain etta olen ne jo nahnyt. Tasta ilta jatkui kolmen tunnin ajan pelaillen laivan upotusta, soittaen kitaraa ja niin englannin, portugalin kuin suomenkin puhumista. Parasta ajan vietetta on kuitenkin twisterin pelaaminen. Olen useamman tunnin kayttanyt jokaista vastaan pelaamiseen ja minut sitten nimettiin twister-championiksi.
Viime perjantaina hikisena kotiuduttuani jalkapallon peluusta ja paastyani istumaan alas eras 13-vuotias poika tuli pyytamaan apua matematiikan laksyjensa kanssa. Silla hetkella ei ollut pitkat matikat millaan tavalla muistissa, mutta paatin kuitenkin yrittaa. Jokunen tunti siina menikin, kun mina, Andy ja tama poika yhdessa alettiin laskemaan laskuja. Meilla on esimerkkina valmiiksi (vaarin) ratkaistut tehtavat, otimme Andyn kanssa paperit ja kynat esiin ja pienella kilpailumielella kavimme niita ratkomaan. Tulipa virkistettya omaa muistia yhtaloiden ratkaisemisessa ja kerrottua pojalle miten se tehdaan.
Viime viikon keskiviikkona lahdin PET-I:in, joka on jarjestettya aamu/iltapaivatoimintaa lapsille. Poiketen suomalaisista ip-kerhoista tama on tarkoitettu lapsille, jotka joutuvat tyoskentelemaan opiskelun ja leikkimisen sijaan, joten valtio maksaa heidan perheilleen jotta he saisivat viettaa lapsuuttaan tyoskentelematta. Itse asiassa lahdin mukaan, kun Taru pyysi apulaista jumppahetkeensa. Lahdin siis ilman mitaan suunnitelmia paikalle, ja siita tulikin ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista aamupaivista taalla. Lapsia oli kaksi kertaa sen verran kun tilaan mahtui, ja minut heitettiin vanhempien lasten kanssa ulos leikkimaan. Olin huolissani, silla en uskonut etta etenkaan teinipojat lahtisivat hippaan ja pyorittamaan vanteita. Yllattaen nama teinipojat olivat niita, jotka tarkimmin kuuntelivat mita heikolla portugalillani yritin sanoa ja he toistivat muille mita olemme tekemassa. Etukateen odotin suurta kaaosta, silla nama lapset ovat niita joilla menee kaikkein heikommin ja huonommin. Yllattaen kaaos johtuikin ymparistosta ja tyontekijoista, ei lapsista ja nuorista. Huomenaamuna olen taas menossa samaan paikkaan jalleen ilman suunnitelmia "auttamaan Tarua", saa nahda mita talla kertaa tapahtuu... :)
Minulle suurimmat kokemukset ovat olleet ihmisiin tutustumiset ja heidan kanssaan ajan viettaminen. Vaikka olen paassyt kokemaan mielettomia asioita, kuten viime viikonloppuna vesiputoukset, eivat ne ole paallimmaisina mielessa. Parhaita hetkia mita olen kokenut on ollut illan istumista kaveriporukalla, nuoren sydansurujen kuuntelemista google-kaantajan valityksella, yota paivaa jatkuvaa tanssimista, ilojen ja surujen jakamista vapaaehtoisporukalla ja kaikki nama ihmiset ketka olen tavannut.
Tama alussa mainitsemani nuori on jo jonkinaikaa pyorinyt toimistossa kitara kainalossa toimeettomana, taidan jatkaa blogin kirjoitusta jokin toinen kerta ja menna nyt viettamaan hanen kanssaan aikaa.
Olen viikon sisalla kayttanyt kaksi iltaa pelaillen lautapeleja paikallisten nuorten kanssa. Eras 17-vuotias jatka pitaa talla hetkella valivuotta opinnoistaan, ja vapaaehtoisesti pyorii kaikki illat AEC-TEA:lla hoitamassa asioita. Toisin sanoen on vain paikalla mikali jotain tapahtuu. Muilla vapaaehtoisilla on paljon iltatoita, kun taas minulla ei ollenkaan, joten olen istunut iltoja taman nuoren kanssa toimistossa. Eilen han saapui paikalle, etsi maailmankartan ja istui alas. Hetken kuluttua menin hanen luokseen katsomaan mita han tekee. Hetken aikaa verrattiin Suomi/Eurooppa-Brasilia maantieteellisia eroja ja yllatyin hanen tietamyksistaan. Han osasi sanoa etta Suomi ja Ruotsi ovat melko samankaltaisia maita ja Venajalla on kauniita kirkkoja. Sitten han kavi nayttamaan kartalta paikkoja missa han haluaisi kayda ja mita han haluaisi nahda. Olenhan mina matkustellut, mutta en omasta mielestani paljoa, mutta silti tuntui pahalle kun han kertoi toivovansa joskus nakevansa leijonat Afrikassa ja Vapauden patsaan New Yorkissa. Sitten han kysyi etta eiko minua sellaiset kiinnosta, ja totesin vain etta olen ne jo nahnyt. Tasta ilta jatkui kolmen tunnin ajan pelaillen laivan upotusta, soittaen kitaraa ja niin englannin, portugalin kuin suomenkin puhumista. Parasta ajan vietetta on kuitenkin twisterin pelaaminen. Olen useamman tunnin kayttanyt jokaista vastaan pelaamiseen ja minut sitten nimettiin twister-championiksi.
Viime perjantaina hikisena kotiuduttuani jalkapallon peluusta ja paastyani istumaan alas eras 13-vuotias poika tuli pyytamaan apua matematiikan laksyjensa kanssa. Silla hetkella ei ollut pitkat matikat millaan tavalla muistissa, mutta paatin kuitenkin yrittaa. Jokunen tunti siina menikin, kun mina, Andy ja tama poika yhdessa alettiin laskemaan laskuja. Meilla on esimerkkina valmiiksi (vaarin) ratkaistut tehtavat, otimme Andyn kanssa paperit ja kynat esiin ja pienella kilpailumielella kavimme niita ratkomaan. Tulipa virkistettya omaa muistia yhtaloiden ratkaisemisessa ja kerrottua pojalle miten se tehdaan.
Viime viikon keskiviikkona lahdin PET-I:in, joka on jarjestettya aamu/iltapaivatoimintaa lapsille. Poiketen suomalaisista ip-kerhoista tama on tarkoitettu lapsille, jotka joutuvat tyoskentelemaan opiskelun ja leikkimisen sijaan, joten valtio maksaa heidan perheilleen jotta he saisivat viettaa lapsuuttaan tyoskentelematta. Itse asiassa lahdin mukaan, kun Taru pyysi apulaista jumppahetkeensa. Lahdin siis ilman mitaan suunnitelmia paikalle, ja siita tulikin ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista aamupaivista taalla. Lapsia oli kaksi kertaa sen verran kun tilaan mahtui, ja minut heitettiin vanhempien lasten kanssa ulos leikkimaan. Olin huolissani, silla en uskonut etta etenkaan teinipojat lahtisivat hippaan ja pyorittamaan vanteita. Yllattaen nama teinipojat olivat niita, jotka tarkimmin kuuntelivat mita heikolla portugalillani yritin sanoa ja he toistivat muille mita olemme tekemassa. Etukateen odotin suurta kaaosta, silla nama lapset ovat niita joilla menee kaikkein heikommin ja huonommin. Yllattaen kaaos johtuikin ymparistosta ja tyontekijoista, ei lapsista ja nuorista. Huomenaamuna olen taas menossa samaan paikkaan jalleen ilman suunnitelmia "auttamaan Tarua", saa nahda mita talla kertaa tapahtuu... :)
Minulle suurimmat kokemukset ovat olleet ihmisiin tutustumiset ja heidan kanssaan ajan viettaminen. Vaikka olen paassyt kokemaan mielettomia asioita, kuten viime viikonloppuna vesiputoukset, eivat ne ole paallimmaisina mielessa. Parhaita hetkia mita olen kokenut on ollut illan istumista kaveriporukalla, nuoren sydansurujen kuuntelemista google-kaantajan valityksella, yota paivaa jatkuvaa tanssimista, ilojen ja surujen jakamista vapaaehtoisporukalla ja kaikki nama ihmiset ketka olen tavannut.
Tama alussa mainitsemani nuori on jo jonkinaikaa pyorinyt toimistossa kitara kainalossa toimeettomana, taidan jatkaa blogin kirjoitusta jokin toinen kerta ja menna nyt viettamaan hanen kanssaan aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)