Um semana de minha vida.

Niin paljon ehtii taalla tapahtua, etta ajattelin pienten hauskojen sattumusten sijaan kertoa millainen on minun normaali viikkoni.

Maanantai aamuisin lahdemme kaupungin keskustaan torille. Ostamme sielta koko viikon ruuat, lahinna kasviksia ja hedelmia. Koko kaupungin asukkaat tulevat maanantaiaamuisin markkinoille, silla (kuten itse huomasimmekin jo nalissamme) loppuviikosta kaupat ovat aivan tyhjat. Kesaloma on viimeinkin ohi, ja koulut ja paivakoti ovat viimeinkin auenneet. Naapurissamme siis sijaitsee Capim Grosson ainoa paivakoti, ja kylla huomasi kun sen toiminta jatkui. Aamuisin lasten itkun melutaso on korvia sarkeva useamman tunnin ajan. Iltapaivalla sielta saatta jopa kuulua naurua. Ensi viikosta lahtien alan maanantaisin kayda katsomassa mika meno ja meininki siella on. Saa nahda missa vaiheessa sita menee hermot kun koko ajan pyorii lasten kanssa :) Maanantai-iltapaivisin eras paikallinen kaveri pitaa meille myos portugalin oppitunteja.

Tiistaisin minulla on englannin tunnit lasten kanssa. Tahan mennessa jokainen tunti on ollut oma shownsa. Lapset on pistetty neljaan eri ika/osaamisluokkaan, ja olemme jokaiselle ryhmalle opettaneet vahan eri asioita jo olemassa olevien taitojen pohjalta. Meidan iloksemme sitten nama lapsen melkeimpa viikoittain vaihtavat ryhmaa, joten he joko kirjoittavat samoja asioita ylos useampaan otteesen tai skippaavat jonkin asian kokonaan. Koska tama lasten ryhmien sekoittuminen sai meidatkin sekaisin, unohdimme sitten pistaa ylos, mita opetimme millekkin ryhmalle. Viimeksi sitten aloimme kyselemaan lapsilta asioita, mita emme olleet heille edes opettaneet... Kyllahan me kertaamme samoja asioita viikkoja, tai niin kauan kunnes kaikki ne oppivat, joten loppujen lopuksi ei mikaan asia jaa oppimatta. Yhteen naista neljasta ryhmasta ei ole ilmoittautunut yhtaan lasta, ja ennen tunteja aina varmistamme onko sinne tulossa ketaan vai onko meilla "vapaata". Tietenkin olemme valmiusasemissa jos joku sattuu vain ilmestymaan paikalle. Viime viikolla sitten tahan "vapaa"tuntiin ilmestyi nelja lasta ilman ilmoittautumista. Minuutissa sitten haimme kaiken materiaalin ja olimme valmiita aloittamaan tunnin. (On hieman typeraa alkaa tassa vaiheessa tekemaan jonkin ryhman kanssa sellaisia asioita, mitka muut ryhmat tekivat jo tammikuussa. Eipa meilla ole kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa alusta.) Tilanne oli hieman kaoottinen, ihmisia pyori siella sun taalla, lapsia tuli ja meni, vanhemmat keskustelivat kanssamme tuntien aloitusajoista ja pomomme pyori eestaas jarjestaen kaikki uudet oppilaat oikeisiin luokkiin. Kun sitten aloitimme tuntimme, kaikki lapset tultiin hakemaan pois luokasta ja siirrettiin seuraavalle tasolle. Vahan ajan kuluttua eras pieni poika kaveli luokkaan pitaen aitiaan kadesta kiinni, ja aiti tosiaan istui koko tunnin poikansa vieressa toistaen hanelle kaiken mita me sanoimme.

Keskiviikkoaamuisin meilla on house meeting, johon osallistumme me vapaaehtoiset ja pomomme. Keskustelemme miten meidan elama taalla on sujunut, miten oppitunnit menevat, onko kaikki talossa hyvin jne. Yleensa tama on puolessa tunnissa ohi, mutta talla viikolla keskustelimme toista tuntia. AEC-TEA:lla ei ole paljoa rahaa, ja kavimme ideoimaan miten saisimme seka AEC-TEA:lle enemman nakyvyytta kuin myos rahaa. Pidamme tanaan leipomisillan, minne olemme kutsuneet kaikki vahankin tutut paikalliset. Teemme kaikki omista maistamme jotain perinteista herkkua, esimerkiksi me suomalaiset teemme pullaa, korvapuusteja ja tiikerikakkua. Toivon mukaan paikallisia ilmestyy paikalle. Vaikka kaikki eivat paasisi leipomaan, niin paasemme ainakin viettamaan aikaa yhdessa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Maanantaina menemme sitten markkinoille naiden leivosten kanssa, minne on tulossa koko kaupungin kaikki asukkaat. Yhtaan emme osaa arvioida jaammeko voitolle vai nollille, mutta ainakin paasemme viettamaan aikaa yhdessa. Keskiviikko iltapaivaan/iltaan kuuluu myos portugalin opetusta ja capoeiraa.

Torstaisin meilla on taas koko paiva englannin tunteja lasten kanssa. Onnekseni opettajaparini Lorena puhuu sujuvaa portugalia. Kylla omat taidot ovat jo sen verran kehittyneet, etta useimmiten ymmarran lasten kysymykset, mutta vastaaminen onkin sitten eri asia. Koska on kyseessa englannin oppitunti, en edes yrita puhua heille portugalia vaan vastaan englanniksi ja samalla viiton kasillani mita haluan sanoa. Useimmiten paastaan jopa yhteisymmarrykseen. Vaikka kommunikointi ei ole helppoa, ja kaikki lapset eivat ole mitaan unelmatapauksia pidan naista tunneista erittain paljon. Vaikka he vievat paljon energiaa, saan heista niin paljon hyvaa mielta etta jaksan koko paivan. Talla viikolla puhuimme karnevaaleista, ja mita kukakin teki karnevaaliloman aikana. Ehdottomasti sydantalammittavin kommentti oli, kun eras lapsi kertoi pitaneensa huolta kalastaan koko viikon. Vaikka olosuhteet ovat aivan erilaiset, lapset ovat aivan samanlaisia joka puolella maailmaa. He kertoivat loman aikana leikkineensa kavereidensa kanssa, viettaneensa aikaa perheidensa kanssa ja tietenkin olleensa tietokoneella. Ainut mika erottaa nama suomalaisista lapsista on ihonvari.

Perjantaiaamuisin kayn Andyn kanssa pelaamassa jalkapalloa kehitysvammaisten ryhman kanssa. Pelaaminen on tajuttoman hauskaa, silla kaikki olemme taitojemme kohdalta samalla tasolla (paitsi Andy, joka tuntuu aina voittavan..). Talla viikolla sitten seuraksemme ilmestyi myos ryhma lapsia ja nuoria. Lasten kanssa pelaaminen toimi hyvin, kaikilla oli hauskaa ja he olivat mielettoman taitavia. Kun teinit ilmestyivat kuvaan, minun teki mieli luovuttaa. En ole elaessani nahnyt niin nuoria ja taitavia jalkapallon pelaajia. He tietavat tarkalleen mita muut aikovat tehda ja kaksi poikaa saa helposti kuljetettua pallon kentan paasta paahan vaikka se on taynna vastustajia. Kai se on niin veressa kaikilla, ja kun jo pienena aloitetaan pelkka jalkapallon pelaaminen niin en yhtaan ihmettele naita taitoja. Perjantai-iltapaivisin menen COOPES:lle, missa on mm. organic garden. Olen nyt muutamaan otteeseen siella kaynyt, ja olen paassyt niin kastelemaan kasvimaata kuin kitkemaan rikkaruohoja. Kiva paasta valilla tuulettumaan ja olemaan epasosiaalinen. Silloin talloin saamme palkaksi avustamme heidan itsetuottamia herkkuja, kuten vuohenjuustoa ja marjoja.

Viikonloput meilla on vapaata, ja saamme tehda mita tahdomme. Huomenna olemme lahdossa viereiseen kaupunkiin Jacobinaan vesipuistoon. Se on auki vain sunnuntaisin, joten odotamme kovaa ruuhkaa ja lahdemme aamulla jo ennen puiston aukeamista sita kohti. Tarkoituksena olisi saada vahan lomaa arjesta ja maata koko paiva altailla. :) Viikon paasta meita on lahdossa n. 30 johonkin laheiseen kaupunkiin vesiputouksille. Kuulin myos villia huhua, etta meidan viimeisena viikonloppuna menisimme koko porukalla (kaikki AEC-TEA:n tyontekijat ja meidan kaverit) leireilemaan. En tieda minne, mutta kai se lahempana selviaa.

Kaiken taman hullunmyllyn lisaksi meidan paivittaisiin askareisiin kuuluu ruuanlaitto ja siivoaminen. Valilla on niita paivia, kun tuntuu ettei ehdi tehda muuta kuin olla keittiossa. Joka-aamuiset siivoamiset alkaa klo 7.00. Siivottavana on keittio, patio ja vessat, roskat viedaan ja puutarha kastellaan. Nama sitten jaetaan niin, etta viikottain kaksi ihmista vastaa yhdesta osa-alueesta. Taman viikon ajan olen Hesterin kanssa hoitanut vessoja ja suihkua. Muuten tama homma on ihan siedettavaa, mutta kun vedentulo lakkasi muutamaksi paivaksi, ja mm. emme saaneet vessanponttoa vedettya, oli sen siivoaminen ihan mielenkiintoista puuhaa. Meilla on siis kaksi vessaa, meidan "oma" ja yleinen. Tama public toilet onkin hajonnut, ja vahan valia vesisailio tippuu katosta ja koko huone on taynna vetta. Eilen kuulin ryminaa, juoksin vessaan ja pidin sailiota pystyssa ettei vesi valuisi hukkaan ja huusin Andyn auttamaan. Ironista sinansa, etta koko talosta oli vesi poikki ja ne viimeiset vesipisarat valuivat risan sailion mukana lattialle. Kun kolmatta kertaa saman paivan aikana seisoin yltapaalta vedessa pidellen sailiota ilmassa yrittaen miettia mita tehda, eras paikallinen mies tuli ja korjasi sailion. Ainakin se pysyy paikallaan, mutta eipa vessa vielakaan veda.

Ei tama elama tylsaa ainakaan ole. Talla viikolla soimme lehman sisaelimia, vesi oli poikki melkeimpa kolme paivaa ja tutustumme jatkuvasti uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Aika juoksee ja paivat kayvat vahiin. Eilen oli tasan kuukausi siihen kun lahdemme. Jottei ajatus lahdosta ahdistaisi niin paljon, olen lopettanut kokonaan sen ajattelemisen. Nain paasee ainakin elamaan taysilla loppuun asti, eika tule laskettua paivia kylmaan Suomeen paluuseen. Jollain tapaa se on kuitenkin alitajunnassa, viime yona nain unta etta pomomme varasti meidan kaikkien passit ja piti meita vankeina taalla.

Karnevaalitunnelmia

Karnevaalit olivat ehka hulluin viikko ikina elamastani. Yot valvottiin, paivat vietettiin rannalla nukkuen tai shoppaillen. Kroppa kiittaa auringosta, puoli kehoa vesikelloilla ja iho kuoriutuu. Sainpa ainakin hetkellisen rusketuksen ja taas astetta vaaleammat hiukset ;) Onneksi Hester uskaltautui kahtena iltana ottamaan kameransa mukaan, jotta meilla on nyt edes jotain kuvamateriaalia naytettavana.

Alkaa valittako taman blogitekstin kummallisista asetuksista, tekniikan ihmelapsi Jonna ei osaa edes kuvia lisata normaalisti...

Koko karnevaaliporukka samassa kuvassa! Meidan AECTEA:n vapaaehtoisten lisaksi matkassa oli siis harjoittelunohjaajani mies, Fabio. Etukateen meille ilmoitettiin hanen tyoskentelevan karnevaaleilla, mutta siella han meidan kanssa juhli yot ja paivat makasi rannalla. Fabiolla oli erittain paljon tuttavia karnevaaleilla, joten me paasimme tekemaan milloin mitakin unohtumatonta.

Jo ensimmaisena iltana paasimme kokemaan enemman kuin olisin ikina osannut kuvitella. Fabio jarjesti meidat eraan reggaerekan kyytiin, missa sitten oli ruoka- ja juomatarjoilu. Mikas siina rekan kyydissa koko yo tanssiessa katsellessa ihmisvilinaa :)

Poliiseja  vilisi Salvadorissa melkeimpa yhta paljon kuin itse juhlijoita. Ikina en ole nahnyt sellaista kunnioitusta virkavaltaa kohtaan, kuin mita nain karnevaaleilla. Satojen tuhansien ihmisten tungoksesta aina tehtiin poliseille kulkuvayla. Eika ihmekkaan - heilla oli oikeus melko vakivaltaisesti tyontaa kaikki edessa seisovat juhlijat tieltaan.

Karnevaaleilla jollain tapaa ihmisten kayttaytyminen on kaukana perus festarimeiningista. Jos syntyy tappelu, kaikki osapuolet viedaan putkaan ja pidetaan siella karnevaalien loppuun asti. Ei poliiseja kauheasti kiinnosta kuka oli syyton, kaikki hairiotekijat vaan halutaan poistaa. Kuulimme, etta jos esiintyjat rekoistaan nakevat tappelun jossain, lopettavat he valittomasti musiikin soiton ja osoittavat poliiseille missa tapellaan.  Jollain tapaa voi siis sanoa etta tallainen miljoonien ihmisten tapahtuma on myos melko turvallinen.

Parin miljoonan ihmisen lasnaolon huomasi helposti. Liikkuminen oli lahes mahdotonta, puolen kilometrin matkaan sai varata tunnin.

Paikallisten tahtien lisaksi karnevaaleilla nahtiin myos kansainvalisia nimia.

Bob Sinclair!

PSY ja niin monen kertaan jalat rakoille tanssittu gangnam style...

Kokonaisuudessaan karnevaalit olivat ikimuistoinen kokemus, mutta nyt ymmarran kylla miksi paikalliset eivat siella vuosittain kay. Minulla olisi niin monta tarinaa kerrottavana, mutta vielakin karnevaalivasymys painaa paalle. Viikonlopun saa viela onneksi hengahtaa, ja ensi viikolla paasee taas tyon touhuun. 

Varasimme tanaan Tarun kanssa lennot maaliskuun lopusta Rioon. Siina lentoja katsellessa ja paivia miettiessa sen oikeasti tajusi, etta ollaan jo puolet ajasta talla puolella palloa oltu, ja vasta ensi viikolla tyot alkaa kunnolla. Etenkin kuin muut vapaaehtoiset jaavat tanne meita pidemmaksi aikaa, ovat he toivoneet ettemme lahtisi ja jattaisi kaikkea tyota heille :D

Riisien keittamista ja lasten kanssa touhuamista

Viime viikko meni tottuessa kunnon arkeen, oppitunnit alkoivat ja siina sivussa mietittiin mihin muuhun haluaa lahtea mukaan, ja milloin kukakin ehtii laitaa ruokaa. Minulla on siis tiistai- ja torstaiaamuisin ja iltapaivisin englannin tunteja lapsille. Perjantaisin pitaisi olla Level 1-enkkua jossain laheisessa kylassa, mutta toistaiseksi se ei ole viela toteutumassa. Talla hetkella perjantaisin kayn kehitysvammaisten ryhman kanssa pelaamassa jalkapalloa. Viime viikolla ainakin oli ihan tosi hauskaa, kun kukaan ei ollut mikaan jalkapallomestari ja en ollut ainut joka paasti pallon menemaan jalkojensa valista huomaamatta asiaa. Keskiviikkoisin alan kayda COOPESilla, joka on samaan aikaan organic garden, leipomo ja myymala, ja ajattelin menna auttamaan puutarhan puolelle.

Capim Grossossa on ollut vapaaehtoisporukka São Paulosta, jotka vetivat jonkin sortin kesakerhoa lapsille. Perjantaina oli heidan viimeinen paivansa taalla, ja sen kunniaksi jarjestettiin urheiluhalliin juhlat. Tapahtuma alkoi ulkoonta rumpuorkesterilla ja jatkui sisalla niin musiikilla, kansallistanssilla, zumballa, hiphopilla kuin naytelmallakin. Itse lahdin kesken kaiken capoeiraharkkoihin ja harmittelin kun missaan tapahtuman. Minun tuurillani harkat oli siirretty tapahtumanan ohjelmanumeroksi. Siina vaiheessa kun ilmoitettiin etta nyt mennaan capoeiraamaan satapaisen yleison eteen, kadet tarisivat ja totesin etta nyt viimeistaan nolaan itseni lopullisesti. Itseasiassa se menikin hyvin, ja totesin etta kai sita on jotain tullut opittua. Hester oli satuttanut jalkansa keskiviikkona capoeirassa, ja perjantaina meni heti aamusta nayttamaan jalkaa hierojalle, jos han sen saisi kuntoon. Hieroja ei edes vilkaissut jalkaa vaan lahti suoraa tieta viemaan Hesteria laakarille. Nyt muutaman paivan maattuaan paikoillaan jalka alkaa olemaan parempaan pain.

Lauantaina oli tyokaverin Kilvian synttarit, joten han jarjesti yhdistetyt synttarijuhlat ja tervetulojuhlat meille. Grillattiin yota myoten, ja taytyy myontaa etta sellaista grillia en ole ennen nahnyt! Paaasia etta ruokaa sai, joten eipa silla mitaan valia missa sita paistetaan :) Sunnuntaiaamusta lahdettiin Tarun ja capoeirakavereiden kanssa laheiselle joelle viettamaan paivaa. Etukateen pelattiin etta meita odottaa jokin mutainen oja, mutta se osoittautuikin todella mukavaksi paikaksi. Ranta oli kallioinen ja veteen paasi hyppimaan. Ehdottomasti taytyy menna joskus uudestaan! Ei ole vahaan aikaan ollut nain laiskaa paivaa kuin tanaan. Koko viikonlopun vasymys kertyi yhdelle paivalle ja onneksi tanaan ei olekkaan tarvinut tehda mitaan rankkaa tyota.

Karnevaalit ovatkin jo ovella! Lahdemme torstaiaamuna porukalla Salvadoriin, missa meilla on asunto odottamassa. Pomon mies Fabio tyoskentelee karnevaaleissa, joten hanen taytyi hankkia itselleen asunto viikon ajaksi. Kaikki paikalliset muuttavat karnevaalien ajaksi pois asunnoistaan, ja vuokraavat niita melko kalliilla. Katsottuamme hostellien hintoja (tonni paikallista rahaa) totesimme etta tulee paljon halvemmaksi lahtea Fabion kanssa saman katon alle. Saimme kuin saimmekin asunnon ja viela halvalla, viikko maksaa reilun 100e per naama. Varasimme jo paluulipun ensiviikon torstaille takaisin Capim Grossoon. Ehdimme siis muutaman paivan nukkua ja rauhoittua ennenkuin tunnit taas jatkuvat.

Tietenkaan kaikki ei ole mennyt taydellisesti. Ensimmaisina paivina Salvadorissa Tarun pankkikortti ei toiminut ollenkaan. Nyt sitten Hesterin kortti ei ole toiminut viikkoon, ja lainailemme rahaa kukin varojemme mukaan. Minun Visa electron on toiminut aivan moitteettomasti, mutta viime paivina se on alkanut takkuilemaan. Eihan siina mitaan, kun Capim Grossossa parjaan ihan hyvin ilman rahaakin. Karnevaalit vaan nyt vaativat muutaman reaalin... Lahes kymmenennen yrityksen jalkeen sain tanaan nostettua tarvittavan maaran rahaa, mutta jos kortti ei ala karnevaalien aikaan toimimaan alan olla pulassa. Niin kauan kun edes yhdella meista toimii kortti niin eihan tassa mitaan hataa! :D

Seuraavan kerran paivittelen sitten kuulumisia karnevaalien jalkeen, wish me luck!

Eu vou para Finlandia em dois meis.

Ensimmaista kertaa talla viikolla oikeasti otti paahan olla taalla. Toisaalta ensimmaista kertaa nyt tama paikka tuntuu kodilta. Kun sita on viime aikoina ottanut muuttamisen harrastukseksi niin on oppinut melko nopeasti sopeutumaan uusiin paikkoihin. Nama ihmisetkin alkavat tuntua jo perheelta. Eika pelkastaan muut vapaaehtoiset, vaan myos paikalliset tyontekijat. Haluan nyt viela tassa sanoa, etta on ollut mukava kuulla etta ihmiset lukevat tata blogia. En ole erikseen jaksanut/ehtinyt vastaa kommentteihin, vaikka kaikki olenkin useampaan otteeseen lukenut lapi.

Englannin tuntien pito on lahtenyt taalla kayntiin. Lapsille on yhteensa nelja kurssia (luokiteltu ian ja osaamisen mukaan), ja nailla kursseilla on yhteensa viisi osallistujaa. Onpahan enemman aikaa keskittya henkilokohtaiseen opettamiseen. Ennen karnevaaleja ei pideta kunnon opetusta, enemmankin tutustutaan toisiimme ja etenkin lasten kanssa leikitaan ja pidetaan hauskaa. Olemme siis kerranneet mita he jo osaavat, kuten numeroita ja vareja. Tanaan kaytin oppituntini jalkapallon pomputtamiseen ja unon pelaamiseen. Naytin lapsille kuvia Suomesta ja etenkin lumesta. Eras poika tuli istumaan aivan viereeni, vertaili hetken aikaa ihonvarejamme ja totesi etta lumi on tehnyt minusta valkoisen. Vaikka ei lasten kanssa yhteista kielta loydy niin tunnit ovat olleet mielettoman hauskoja. :) Autoin myos Tarua Level 1 tunneilla, missa pidettiin Suomi-esitelma. Yhdessa tanssimme siis letkajenkkaa pitkin pihoja, ja viela tuntien jalkeen oppilaat tulivat tanssimaan kanssamme.

Ensi viikolla on jo karnevaalit, ja tarkoituksena olisi menna Salvadoriin. Mitaan ei ole viela varattu, joten saa nahda miten tassa kay. Paikan paalle menemme vaikka siihen menisi kuukauden tuet (niinkuin varmasti meneekin) ja joutuisimme nukkumaan katuojassa.

Kultuurieroja tulee pohdittua vahan valia. Eika pelkastaan Suomi-Brasilia eroja, vaan myos muiden vapaaehtoisten kotimaiden valilla. Meidan jenkkivahvistus saa minut valilla itkun partaalle, kun han kertoo ettei osaa ajaa manuaaliautoa eika pyorailla. Jollain tapaa siihen on tottunut, ettei mikaan tapahdu ajallaan. Mistaan ei tarvitse turhaan stressata ja kaikki hoituu jollain tapaa. Vaikka kaikkea venytetaan mahdollisimman pitkalle, tapahtuu asioita silti aivan yllattaen ja kiireella. Koko ajan pitaisi olla lahtovalmiina, silla koska tahansa joku voi tulla pyytamaan mukaansa viereiselle plazalle tai kaupungin ulkopuolelle reissuun.  Viime viikolla oli Hesterin ja Andyn synttarit, ja etukateen suunniteltiin mita tekisimme niina paivina. Hesterin synttaripaivana oli sovittu, etta capoeiran jalkeen meille tulisi kavereita kylaan ja juhlisimme yhdessa. Kun tulimme capoeirasta, kaikki enemman ja vahemman tutut olivatkin jo saapuneet. Hikisina ja nalkaisina kavimme tekemaan ruokaa, kun kaikki vieraat soivat kakkua. Kun ruoka oli valmista ja istuimme alas, meille kerrottiin etta korttelin paassa on dinnerpartyt jarjestetty synttareiden kunniaksi, mitka alkaisivat valittomasti. Ihmettelimme vain, miksi kukaan ei maininnut asiaa ennenkun aloimme laittamaan ruokaa, tai ennenkun aloimme syomaan. Yhtakkia kaikki haipyivat ja me jaimme ihmeissamme syomaan.

Otokoihin on tottunut melko hyvin. Tai eipa tassa ole muita vaihtoehtoja kuin tottua niihin. Eilen olin suihkussa, ja ihmettelin miten minulla on jalassa oudon varinen hyttysenpurema mita en ollut aikaisemmin huomannut. Hetken paasta tuo "hyttysenpurema" tipahti ja huomasin sen olevan hamahakki. Eraana aamuna kun herasin hyttysverkossani oli torakka. Yritin hankkiutua siita eroon mutta en onnistunut, ja se jai kai asumaan sankyni alle. Kerran mennessani nukkumaan huomasin sankyni olevan taynna muurahaisia. Olin niin vasynyt, etta ravistelin vain peittoa ulkona ja menin nukkumaan. Yolla herasin pari kertaa siihen kun joku vipelsi kaulallani, mutta en jaksanut kauheasti valittaa. Eilen aamuna vessan ovella oli kaarme. Onneksi meilla on edes yksi mies talossa, joka hoitaa tallaiset tilanteet. Tarvitsee vain kerran kiljaista ja Andy jo juoksee paikalle ja kysyy meniko joku rikki vai onko kyseessa jokin elain.

Taalla on tapahtunut niin paljon etten tieda miten saisin kaiken mahtumaan tanne, tai miten edes muistaisin kaiken. Tanaan teimme pihallemme pienen puutarhan. Kylla sita sai maan myllattya ilman mitaan tyokaluja. Yksi kaveri kaivoi maata lapiolla kun me muut kasin sekotimme uutta multaa vanhaan maahan ja heittelimme suurimpia otokoita pois tielta. Olen kaynyt naapurikaupungissa Jacobinassa (missa on aivan mieleton uimamesta), tutustunut jatkuvasti uusiin ihmisiin, oppinut muutaman sanan lisaa portugalia, nukkunut paivaunia mangopuun alla, oppinut elamaan kylman suihkun kanssa (itseasiassa valilla vesi tuntuu jopa lampimalta) ja ennenkaikkea sopeutunut paikalliseen elamaan. Taman paremmin asiat eivat voisi menna, vaikka tuntuukin etta aika menee aivan liian nopeasti. Kahden kuukauden kuluttua olenkin jo Suomessa.