keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Eu amo meu trabalho

Yksi paiva havahduin ajattelemaan, etta olenpa ollut kiireinen kun en ole edes blogiin ehtinyt kirjoittamaan. No hitot mina mitenkaan kiireinen olen ollut, tassa vahan kuulumisia miten olen aikani kayttanyt koneella istumisen sijaan.

Olen viikon sisalla kayttanyt kaksi iltaa pelaillen lautapeleja paikallisten nuorten kanssa. Eras 17-vuotias jatka pitaa talla hetkella valivuotta opinnoistaan, ja vapaaehtoisesti pyorii kaikki illat AEC-TEA:lla hoitamassa asioita. Toisin sanoen on vain paikalla mikali jotain tapahtuu. Muilla vapaaehtoisilla on paljon iltatoita, kun taas minulla ei ollenkaan, joten olen istunut iltoja taman nuoren kanssa toimistossa. Eilen han saapui paikalle, etsi maailmankartan ja istui alas. Hetken kuluttua menin hanen luokseen katsomaan mita han tekee. Hetken aikaa verrattiin Suomi/Eurooppa-Brasilia maantieteellisia eroja ja yllatyin hanen tietamyksistaan. Han osasi sanoa etta Suomi ja Ruotsi ovat melko samankaltaisia maita ja Venajalla on kauniita kirkkoja. Sitten han kavi nayttamaan kartalta paikkoja missa han haluaisi kayda ja mita han haluaisi nahda. Olenhan mina matkustellut, mutta en omasta mielestani paljoa, mutta silti tuntui pahalle kun han kertoi toivovansa joskus nakevansa leijonat Afrikassa ja Vapauden patsaan New Yorkissa. Sitten han kysyi etta eiko minua sellaiset kiinnosta, ja totesin vain etta olen ne jo nahnyt. Tasta ilta jatkui kolmen tunnin ajan pelaillen laivan upotusta, soittaen kitaraa ja niin englannin, portugalin kuin suomenkin puhumista. Parasta ajan vietetta on kuitenkin twisterin pelaaminen. Olen useamman tunnin kayttanyt jokaista vastaan pelaamiseen ja minut sitten nimettiin twister-championiksi.

Viime perjantaina hikisena kotiuduttuani jalkapallon peluusta ja paastyani istumaan alas eras 13-vuotias poika tuli pyytamaan apua matematiikan laksyjensa kanssa. Silla hetkella ei ollut pitkat matikat millaan tavalla muistissa, mutta paatin kuitenkin yrittaa. Jokunen tunti siina menikin, kun mina, Andy ja tama poika yhdessa alettiin laskemaan laskuja. Meilla on esimerkkina valmiiksi (vaarin) ratkaistut tehtavat, otimme Andyn kanssa paperit ja kynat esiin ja pienella kilpailumielella kavimme niita ratkomaan. Tulipa virkistettya omaa muistia yhtaloiden ratkaisemisessa ja kerrottua pojalle miten se tehdaan.

Viime viikon keskiviikkona lahdin PET-I:in, joka on jarjestettya aamu/iltapaivatoimintaa lapsille. Poiketen suomalaisista ip-kerhoista tama on tarkoitettu lapsille, jotka joutuvat tyoskentelemaan opiskelun ja leikkimisen sijaan, joten valtio maksaa heidan perheilleen jotta he saisivat viettaa lapsuuttaan tyoskentelematta. Itse asiassa lahdin mukaan, kun Taru pyysi apulaista jumppahetkeensa. Lahdin siis ilman mitaan suunnitelmia paikalle, ja siita tulikin ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista aamupaivista taalla. Lapsia oli kaksi kertaa sen verran kun tilaan mahtui, ja minut heitettiin vanhempien lasten kanssa ulos leikkimaan. Olin huolissani, silla en uskonut etta etenkaan teinipojat lahtisivat hippaan ja pyorittamaan vanteita. Yllattaen nama teinipojat olivat niita, jotka tarkimmin kuuntelivat mita heikolla portugalillani yritin sanoa ja he toistivat muille mita olemme tekemassa. Etukateen odotin suurta kaaosta, silla nama lapset ovat niita joilla menee kaikkein heikommin ja huonommin. Yllattaen kaaos johtuikin ymparistosta ja tyontekijoista, ei lapsista ja nuorista. Huomenaamuna olen taas menossa samaan paikkaan jalleen ilman suunnitelmia "auttamaan Tarua", saa nahda mita talla kertaa tapahtuu... :)

Minulle suurimmat kokemukset ovat olleet ihmisiin tutustumiset ja heidan kanssaan ajan viettaminen. Vaikka olen paassyt kokemaan mielettomia asioita, kuten viime viikonloppuna vesiputoukset, eivat ne ole paallimmaisina mielessa. Parhaita hetkia mita olen kokenut on ollut illan istumista kaveriporukalla, nuoren sydansurujen kuuntelemista google-kaantajan valityksella, yota paivaa jatkuvaa tanssimista, ilojen ja surujen jakamista vapaaehtoisporukalla ja kaikki nama ihmiset ketka olen tavannut.

Tama alussa mainitsemani nuori on jo jonkinaikaa pyorinyt toimistossa kitara kainalossa toimeettomana, taidan jatkaa blogin kirjoitusta jokin toinen kerta ja menna nyt viettamaan hanen kanssaan aikaa.

1 kommentti:

  1. Jonna, tuo jos mikä on sitä nuorisotyötä ♥ Lähellä oleminen, aika ja kuuntelu ovat arvokkainta mitä voi toiselle ihmiselle antaa. Sinä olet syntynyt varakkaampiin olosuhteisiin kuin vaikkapa se kitaraa soittava poika, mutta ei siitä kannata olla häpeissään. Vaikka olet nähnyt ne leijonat ja New Yorkin, sinä kuitenkin valitsit Capim Grosson. Ja sinulla on paljon annettavaa siihen yhteisöön. Uskon että Brasilia myös jättää jälkensä sinuun.

    VastaaPoista