It's raining... cats?

Kun kaikki menee huonosti, vain kuppi teeta auttaa. Nain ajattelin viela hetki sitten. Pitikin menna ennen reissua heittamaan vitsilla, etta kun tanne saavun niin alkaa monsuunisateet. Kuulemma viimeksi on satanut seitseman kuukautta sitten, ja tanaan eras nainen kertoi etta edellisen kerran talla tavalla sataneen nelja vuotta sitten. Kohta viikon ajan on vesisateen lisaksi ollut ukkonen. Valilla jyrisee niin etta kuulo meinaa lahtea ja valilla taas hiljaisuudessa tulee taukoamatta salamoita lapi yon. Tanaan sitten sadepaivan iloksi toteutin viime viikolla saamani idean - maalasin eraan luokkahuoneen seinaan nelja lasta, jotka pitavat toisiaan kasista kiinni ja edustavat ihonvareillaan eri kulttuureja. Tata maalausta minun olisi sitten tarkoitus kayttaa opetuksessa avukseni. Vietinkin sitten koko paivan maalinhuuruisessa luokkahuoneessa, ja juuri kun olin alkamassa maalaamaan viimeisia yksityiskohtia kaadoin kirkkaankeltaisen seinamaalipurkin paalleni. Lattian sain onneksi pestya, vaatteet heitin pyykkinarulle kuivumaan ja hinkkasin koko kroppani tinnerilla varmaan kolmeen kertaan. Tyokaverini tahan kommentoi "Relax, I can't even see the yellow paint from your skin colour". Jatin loput maalaukset huomiselle ja totesin etta mikaan ei auta kuin kuppi teeta. Kattilaan hanavetta ja kun kaikessa pitaa saastaa heitin joukkoon yhden teepussin. Viimein kun paasin istumaan ja otin eilen kaupasta ostamani keksipaketin (taalla ei myyda suklaata juuri missaan) huomasin teeni maistuvan vain kuumalle hanavedelle ja etta kissa on puoliksi syonyt koko keksipaketin.

Kaksi muuta vapaaehtoista, saksalainen Hester ja jenkki Andy, saapuivat viikonloppuna tanne. Italialainen (?) Lorena saapuu vasta sunnuntaina, ja maanantaina meilla alkaakin jo opetus. Tyoskentelen siis taman Lorenan kanssa. Tanaan muut suunnittelivat ensi viikon oppituntejaan yhdessa, ja koska mina saan toistaiseksi hoitaa ajatustyon yksin paatin ottaa silla valin paivaunet riippumatossa. Onhan tassa jo vaikka minkalaisia ideoita tuleville viikoille, pitaisi vaan pistaa ajatukset paperille ja jarjestykseen.

Meidan talossamme asuu kissa. Sen nimi on Honeybaby. Jo tama tieto sai minut vetamaan syvaan henkea. Ilmeisesti edelliset vapaaehtoiset ottivat kissan hellaan huomaansa taman ollessa raskaana, ja nyt kissa on jaanyt tanne asumaan. Jos haluamme sita ruokkia, siihen pitaisi kayttaa omia rahoja. Joten en ruoki. Ei minulla mitaan ongelmaa ole kissojen kanssa, en vaan ole kissaihmisia. Honeybaby on ilmeisesti taman vaistonnut ja yrittanyt alkaa kaveeraamaan kanssani. Ensimmaisen viikon se nukkui sankyni jalkopaassa samalla irroittaen hyttysverkon paikaltaan. Syodessani se tuli aina viereeni. Muiden vapaaehtoisten tanne saapuessa ajattelin sen jattavan minut rauhaan, etenkin kuin vaihdon makuuhuonettani samalla. Kuitenkin samana paivana kun huoneeni vaihtui myos kissa loysi uuden olinpaikkani ja tulee sinne edelleen joka yo. Vaikka sita ei sisalle paasta, hyppaa se ikkunasta minka taytyy olla auki helteen vuoksi. Honeybaby on saanut kaverin, joka myos pyorii meidan talossa jatkuvasti. Koska koko kamppamme on ulkotiloissa, emme voi heitta kissoja uloskaan. Pelkaan vain etta kohta taalla yopyy koko kulmakunnan kissat minun sangyssani.

Rice and beans on tosiaan kaynyt tutuksi. Joskus meilla on jopa riisia ja kasviksia, pastaa ja papuja tai kuskusia ja soijaa. Kasvikset ja hedelmat ovat hyvia, en valita. Useimmiten ruoka ei vaan maistu miltaan. Ja silloinkin kun se maistuu, se maistuu lahinna pavuilta tai sipulilta. Mutta noh, kylla siihen tottuu. Ateriaa yleensa piristaa itse tehdyt mehut. Paivittaisen mangomehun lisaksi olemme itse tehneet papaija-, banaani- ja passionmehuja. Etenkin kun mehuissa ei ole mitaan lisaaineita, vaan pelkka hedelmalihaa, ovat ne ehdottomasti maailman parhaita.

Olen aivan rakastunut tahan kaupunkiin ja ihmisten elamantapaan. Onhan tama pieni kaupunki, joten kaikki taalla tuntevat toisensa. Lauantaina AEC-TEAlla jarjestettiin Musica Bacana Brasileira -tapahtuma, minka jarjestelyissa olimme mukana. Itse tapahtumassa huomasimme niin capoiera-ryhmasta tuttuja kuin paikallisen apteekkarin. Tietysti kaikkia moikattiin. Sunnuntaina viereisessa kylassa oli eraanlainen sambatapahtuma, minne meninne bussikyydilla. Taalla ihmiset vauvasta vaariin (kirjaimellisesti, samaan aikaan oli tanssimassa pieni lapsi joka ei viela osannut edes seista ja elakkeella olevia miehia) tanssivat kadulla muutaman kaverin soittaessa kitaran lisaksi mm. lautasta soppakauhalla. Tanaan sitten naimme kaupungilla naita lapsia jotka olivat olleet tapahtumassa mukana. Uskon etta jo kolmessa kuukaudessa varmaan tunnetaan koko kaupunki.

Ehdottomasti lemppari-ihmiseni taalla on capoieraopettajamme. Harjoituksissa han pistaa (onneksi vain) miehet punnertamaan, mikali he eivat ole taysilla mukana. Minulle han vain ilmoitti etta taputan liian laiskasti, mutta en onneksi saanut tasta rangaistusta. Tanaan han tuli AEC-TEAlle mukanaan paita jota han sovitteli meille. Kuulemma saamme halutessamme capoiera t-paidat seuraavissa harjoituksissa. Huomenna on seuraavat harjoitukset, mutta ilmeisesti paidoilla on nyt jokin kiire kun aivan sen takia piti tulla taalla tanaan kaymaan. Olemmekin Tarun kanssa pitaneet omia capoieraharjoituksia muiden silmilta salassa, etta emme nolaisi itseamme jalleen seuraavissa harjoituksissa. Vaikka kuinka yritan niin en silti oppinut seisomaan kasillani tai potkaisemaan jalkaani silmien korkeudelle. Onneksi tassa sateessa on aikaa harjoitella, parjaanpa sitten parin kuukauden paasta pikkuveljilleni kun he alkavat haastamaan riitaa.

Otokanelamaa

Viimeinkin arki on alkanut. Maanantai-iltana saavuimme Capim Grossoon, missa talon tyontekijat olivat valmistaneet meille ruuan valmiiksi. Yhdessa syotiin, meille lyotiin avaimet kateen ja kaikki poistuivat paikalta tunnin sisaan sanoen etta nin koko jarjesto kuin vapaaehtoistentalo on nyt meidan vastuulla. 

Maanantaiaamuna lahdimme siis jo kahdeksan jalkeen Morro de Sao Paulosta matkantekoon, jotta ehtisimme perille Capim Grossoon suht hyvissa ajoin. Vahingosta viisastuneena olin siis hankkinut matkapahoinvointilaaketta, mika maistui aivan kirsikkalikoorille. Olisihan sen voinut ennalta arvata, etta kun meren poikki menemme pienella veneella tulee siita aikamoista kyytia. Taytyy myontaa etta matka oli  pahempi kuin kaikki linnanmaen laitteet samaan aikaan. Aallot loivat veneen sisalle niin, etta olimme lapimarkia ylta paalta. Vanha kaveri matkapahoinvointi iski laakkeista huolimatta ja kylla, oksensin koko kolme tuntia taukoamatta. Ensimmaista kertaa talla reissulla paleli ja aallot loivat suolavetta silmiin niin, ettei silmia meinannut saada auki. Siina kolme tuntia kylmissani oksentaessani suolaa silmissa teki mieli lahinna soitaa aitille ja itkea. Jalkeenpain puhuimme matkasta ja kaikki olimme miettineet etta tuosta matkasta emme hengissa selvia. Taalla kuitenkin viela ollaan!

Arki on lahtenyt hiljalleen kayntiin, olemme lahinna tutustuneet ihmisiin ja paikkoihin. Mina alan opettamaan lasten englanninkursseja ja nainpa sain vastuulleni koko englannin kurssin tuntien suunnittelun. Tanaankin makasin vain riippumatossa ja pohdin mita kaikkea sita lasten kanssa keksiikaan :) Olemme tutustuneet kaupunkiin ja mahdollisiin muihin tyopaikkoihin taalla. Tahtoisin menna viereiseen paivakotiin, mutta se aukeaa ilmeisesti vasta lahempana meidan taalta lahtoa. Olin etukateen varautunut taman kaupungin olevan joku Korian kokoinen mesta, kun kaikki tata niin pieneksi vaittivat. Tamahan on melkeimpa Mikkelin kokoinen kaupunki, minulle taysin sopiva.

Tahan mennessa talla viikolla olemme siivonneet, laittaneet ruokaa ja opetelleet portugalia. Paikallinen englannin opiskelija on suostunut auttamaan meita portugalin kanssa, ja onhan sita jo opittu kaikki perustervehdykset ja pienet asiat osaa hyvin hoitaa itse. Talo missa me asumme on siis samassa rakennuksessa tyopaikkamme kanssa. Niita erottaa vain yksi ovi, mika on aina avoinna. Niinpa meidan "kodissamme" ravaa jatkuvasti porukkaa, mutta eipa ainakaan ole yksinaista. Tanaan meilla oli vapaaehtoistentalon puolella deep cleaning, ja meille opetetiin miten talo puhdistetaan perusteellisesti. Yhtakkia wc:n paivittainen peseminen sai merkityksen, kun kerrottiin etta otokat pesivat sinne muuten. Tuntuu etta otokoita on taalla jokapuolella. Vaikka olen oisin kayttanyt hyttysverkkoa ja talla hetkella jo hyttysmyrkkya, on minut jalat syoty siihen kuntoon etta nayttaa lahinna rutolta. Enaa ei ole kyse kymmenista, vaan lahinna sadasta hyttysensyomasta pelkastaan jaloissa. Yllattavan nopeasti sita on tottunut sellaisiin asioihin, mita aikaisemmin ajatteli ettei ikina opi. Kuten wc-paperi laitetaan roskikseen, ei ponttoon ja suihkun aina niin kylma vesi ei tunnu yhtaan pahalta.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta minulla alkaa kohta ensimmainen sambatuntini! Eras tyokaveri lupasi opetaa meille samban perusaskeleet, ja kuulemma parin paivan paasta han aiko vieda meidat ihmisten ilmoille sita tanssimaan... Huomenna paasen myos ensimmaiselle capoiera-tunnilleni! Eilen illalla kun olimme kaikki yhdessa syomassa, ulkoa kantautui musiikkia ja lahdimme parin ihmisen voimin sita seuraamaan. Ensin ohitimme kirkon, missa ihmiset lauloivat niin kovaa etta aani kantautui ulos. Aivan kirkon vieressa katulampun alla oli capoiera-ryhma harjoittelemassa. Mietinkin etta mahtavatkohan he harjoitella oman musiikin vai kirkkovirsien tahtiin :D Eilen oli siis ukkonen ja kaduilta oli sahkot poikki, minka vuoksi capoieraa harrastettiin katulampun alla. Oli kylla mielenkiintoinen myrsky, salamat valahtelivat monen tunnin ajat, mutta ukkonen ei jyrissyt ja vetta satoi ehka kahden minuutin ajan.

Hiuksissa hiekkaa

Viimeinen lomapaiva, huominen menee matkustaessa ja viimeinkin saavutaan harkkapaikalle ja kohtahan se arki taas alkaakin. Virallisesti meilla alkaa tyot tammikuun 28. pva, seuraavat kaksi viikkoa meille pidetaan jonkinnakoista perehdytysta tyohon ja meille opetetaan portugalia. Muut vapaaehtoiset saapuvat vasta tammikuun lopussa, eli toisin sanoen jatkamme eloa viela kolmistaan pari viikkoa. Lomasta on otettu kaikki irti, rannalla on maattu paivittain ja yhta sun toista on ehtinyt tapahtumaan.

Torstaina saavuimme Salvadorista tanne Morro de São Pauloon. Matkanteko ei ole hetkeen ollut nain mielenkiintoista; lahdimme ferry-boatilla, mika vei meidat bussille ja mista sitten tulimme jonkinnakoisella "rahtilaivalla" kohteeseen. Lamminta on ollut joka paiva paalle kolmekymmenta, luojan kiitos hostelleissa on ollut ilmastoinnit. Yoksi lampo laskee meinaan ehka kolmeenkymmeneen... Morro de São Paulo on aivan ihana paikka, jos ei lasketa kaikkia turisteja jotka taalla pyorivat. Argentiinalaisia on taalla melkeimpa enemman kun brasilialaisia, joten portugalin lisaksi on ollut pakko oppia espanjaa. Hostellissa ollaan tutustuttu jalleen aivan mielettomiin tyyppeihin. Hauskin sattumus oli argentiinalainen Karen, joka tuli rannalla pyytamaan minua laittamaan hanen selkaansa aurinkorasvaa. Jaimme juttelemaan, ja selvisi etta majoitumme samassa hostellissa. Pian tajusimmekin, etta olemme viela samassa huoneessa! Niinpa perjantaiaamusta lahtien ollaan oltu yotapaivaa Karenin kanssa.

Uskaltauduin menemaan No Fear Adventuren jonkinlaiseen elamysjuttuun. 70 metrin korkeudesta lahti 300 metria pitka vaijeri mereen. Ensin piti kiiveta vuorelle, mista sitten vain hypattiin reunalta. Oli ihan tajuttoman siistia! Tanaan Taru oli menossa tekemaan samaa, mutta meille ilmoitettiin vaijereiden olevan epakunnossa joten eipa Taru paassyt hyppamaan. Noh, onneksi ei hajonnut silloin kun itse oli hyppaamassa! Eika sita nyt oikein tieda miten taalla tuollaisia huolletaan ja hoidetaan.

Salvadorissa kavimme eraissa street partyissa ja perjantaina olimme rantajuhlissa joissa esiintyi hunksit-gone-black :D Pari iltaa seurattuani juhlimista en vielakaan ymmarra miten naiden ihmisten (myos miesten) lanteet liikkuvat. Jokainen osaa heiluttaa persettaan ja liikkua sulavasti. Nauroimme kerran, kuinka erotumme pelkan tanssityylimme perusteella joukosta. Ehkapa sita tassa parin kuukauden aikana ehtii viela oppia. Samaisena perjantaina tutustuimme juhlissa muihin eurooppalaisiin tyyppeihin. Aamun sarastaessa lahdimme baarista rannalle katsomaan auringonlaskua, ja ruotsalaisten poikien kanssa kavimme viela aamu-uinnilla. Tieda sitten kuinka myohaan juhlat olisivat jatkuneet, mutta seitsemalta luovutimme ja kikattaen kavelimme aamuun herailevan kylan lapi hostellille.

Morro de São Paulo on sii saari, ja joka puolella on rantoja. Lauantaina emme halunneet jaada suosituimmille turisti- ja perherannoille, vaan lahdimme saaren toisella puolella olevalle rannalle, missa ei kuulemma kay paljoa ihmisia kun sinne on niin vaikea kulkea. Lakuveden aikaan kulkeminen on helppoa, mutta nousuveden aikaan rannalta ei paase pois. Vesi siis laskee huomattavasti yon aikana ja iltapaivalla nousee vauhdilla takaisin. Selvisimme rannalle hyvin, ja vasyneina nukahdimme kaikki melkeimpa heti. Herasin siihen kun aallot melkein huuhtoivat tavarani mereen. Hetken ihmettelyn jalkeen totesimme etta pian vesi nousee niin korkealle etta jaamme rannalle jumiin. Lahdimme siis samaa reittia takaisin - rantoja pitkin kavelemaan. Vesi olikin jo noussut ja jouduimme tarpomaan milloin meressa kantaen laukkujamme korkealla ja milloin puissa kiipeillen. Kaikki tavarat kastuivat kuten myos me, mutta hauskaa oli silti!

Eihan elama ole taalla ollut pelkkaa juhlimista ja auringonottoa, naurettiinkin tassa kuinka meilla kaikilla kolmella on jalat aivan paskana. Ansku poltti jalkansa auringossa jo ensimmaisina paivina, eika turvotus helpottanut viikossa millaan. Niinpa eilen han kavi Karenin tulkkaamana paikallisessa ensiavussa ja sielta maarattiinkin antibioottikuurin lisaksi ties mita laakkeita. Itse eilen aamulla herattessani huomasin toisen saareni olevan aivan otokoiden syoma. Jo Suomessa otokoiden pistot turpoavat ja ovat erittain kipeita, joten ei taallakaan yhtaan helpommalla paase. Lahes koko saari on punainen ja turvonnut, ei muuta kun heinixia naamaan ja kortisonia jalkaan! Taman lisaksi Tarun tanaan meressa uidessa meduusa (tai joku meduusan kaveri) poltti hanta molemmista jaloista. Rantaensiapukaverit pelastivat ja hieroivat limea pistokohtiin :D Huhhuh, toivottavasti nama kohta paranevat.

Talla hetkella istun hostellin laheisessa internet-mestassa, missa on laja tietokoneita rivissa ja pienta maksua vastaan naita saa kayttaa. Hikinen pappa (oikeasti hikinen, taalla haisee) tuijottaa koko aika. Lahdenkin tasta papan ystavallisen katseen alta viettamaan viimeista lomailtaa illallisen kautta rannalle.

Hostellielamaa

Tassa kun oli aikaa luin koulukavereiden vaihtoblogeja maailmalta ja ilmeisesti kaikilla on jo harjoittelu alkanut. Noh, meilla alkaa tyot tammikuun 28. pva, joten taalla viela lomaillaan. Tassa vahan lomafiiliksia Salvadorista!

"So girls, have you kissed a brazilian man yet?"

No. And we won't kiss you.

Ollaan nyt pari paivaa pohdittu uusien tuttavuuksien kanssa rikollisuutta Salvadorissa. Jopa paikallisia miehia on varoitettu rosvoista sun muusta. Itsekin olen monelta ihmiselta kuullut kuinka heidat on taalla pain ryostetty jo ensimmaisena paivana. Janna sinansa, meilta ei ole mitaan viety eika ole edes ollut mitaan uhkaavia tilanteita. Kenties johtuu siita, etta emme menneet sinne hostelliin mita meille suositeltiin, missa todennakoisesti kay enemman turisteja. Taalla missa me ollaan on vain brasilialaisia matkaajia, ja tuntuu etta kaupungillakin uskaltaa liikkua vapaasti. Eilen olin hetken yksin rannalla mukanani kolmen ihmisen tavarat. Kavin ottamaan valokuvia paikasta, ja totesin etta jos joku tahtoisi minut ryostaa en mahtaisi asialle mitaan. Noh, kukaan ei edes liikahtanut minuun painkaan. 

Tuntuu etta me ollaan yleinen vitsi taalla - mutta hyvalla tavalla. Hostellin viereisessa minikaupassa vetta ostaessa kassamies yritti puhua meille, ja vastatessani vain "ingles?" kaikki kaupan tyontekijat repesivat nauruun. Tulihan siina itsekkin naurettua, tosin en tieda mille. Hostellissa ensimmaisina paivina kun olemme yrittaneet selvittaa kaytannon asioita sanakirja kadessa tuntuu etta yksi jos toinenkin tyontekija ja hostellikaveri on todennut tilanteen huvittavaksi. Eipa siina mitaan, tiedetaan ainakin mita on aamupala ja ilmastointi portugaliksi ja vatsalihaksia tulee treenattua nauramalla paljon :D

Eika me olla pelkastaan vitsi, vaan jatkuvasti huomion keskipiste. Meidan ei tarvitse tehda yhtaan mitaan mutta kuitenkin huomio kaantyy aina meihin. Hetki sitten bussissa istuessamme kyytiin hyppasi mies, joka myi cd-levyja ja soitti samalla musiikkia. Kovaan aaneen han jotain huuteli portugaliksi, joten pienen hetken jalkeen en jaksanut edes seurata tilannetta. Kun kaansin katseeni pois, tunsin kuinka muitten katseet kohdistuivat minuun. En tieda mita cd-mies sanoi, mutta jokainen kanssamatkustaja tuijotti minua ja hymyili. Hetken ihmettelyn jalkeen kaikki nauroivat, ja itsekin nauroin mukana vaikka tiesin hyvin olevan naurun syyna.

Viereisella rannalla ollaan huomattu etta perinteisten aurinkolasien ja jaatelon lisaksi siella myydaan vaikka mita. Eilen eteemme pysahtyi mies, joka hiilloksilla paistoi jotakin valkoista (myohemmin paljastui juustoksi) ja mita paikalliset soivat. Jaimme katselemaan toimintaa, kunnes vieressa ollut pariskunta alkoi "kauppamaan" kyseista syotavaa meille. Hetken keskustelun (=kasien huitomisen) jalkeen paatimme maistaa ruokaa, ja tahan mennessa ainakin nelja eri seuruetta oli keraantynyt ymparillemme seuraamaan mita mielta olemme ruuasta. Noh, se maistui juustolle mika on ollut koko paivan rannalla ja sen jalkeen sita on hieman hiillostettu. Jos nyt sairastumme niin ainakin tiedamme mista se johtuu. Syotyamme juustoa kaupannut nainen kavi ilmeisesti kauppaamaan miestaan meille. Eikai se ollutkaan pariskunta. Taman episodin jalkeen olimme lahdossa rannalta ja pukiessani huomasin useamman naisen tarkkailevan meita hymyillen. Johan on kun ei edes vaatteita saa pistaa paalleen rauhassa!

Taalla tulee jatkuvasti naurettua, usein ilman mitaan syyta, mutta kaikki taalla ovat hyvalla tuulella jatkuvasti. En tieda vaikuttaako se aurinko niin paljon ihmisten fiiliksiin, vai vaikuttaako lahestyvat karnevaalit asiaan... :)

Juomavesi on lampimampaa kuin suihkun vesi

Perilla! Voisin kertoa etta lento meni hyvin, perse puutui istuessa, Lissabonissa oli kivaa ja paastiin turvallisesti perille. Sen sijaan kerron mita kaikkea hassua tai hauskaa tassa ensimmaisen vuorokauden aikana on ehtinyt sattua.

Tahan mennessa kolme ihmista on puhunut englantia. Elekielella siis pitaa parjata, ja eipa se ole tahan mennessa tuottanut ongelmia. Perjantaiyolla hostellille saavuttaessa kuskin kanssa keskusteltiin Suomesta, saasta ja Salvadorista ilman yhteista kielta. Eilen eras nainen kertoi kuinka kaunis auringonlasku rannalla on viittoen kasillaan ympyran mika liikkui alaspain.

Eilen kavimme ruokakaupassa ostamassa lahinna vetta, mita tuntuu menevan niin paljon kuin vaan jaksaa juoda. Kassalla juuri ennen minua vaihdettiin kassaneitia. Portugaliksi ilmoitettiin etta pieni hetki, niin paasen maksamaan. Tama "pieni hetki" olikin mielenkiintoinen. Kassaneiti alkoi laskemaan kassaa, minka jalkeen kaikki rahat paatyivat pieneen muovipussiin. Puolenpaivanaikaan viela ruuhka-aikaan kassaneiti alkoi pesuaineella pesemaan liukuhihnaa. Jonon kasvaessa ja kassaa pestaessa yritin parhaani mukaan pidatella naurua. Viimeinkin tama kassaneiti lopetti ja uusi neiti tuli tilalle. Tama kaivoi oman pienen pussinsa esiin, missa oli oma vaihtorahasto. Eipa siella myoskaan ollut tarpeeksi vaihtorahaa meille. Siina sitten odoteltiin, etta muilta kassoilta sai tarpeeksi rahaa kerattya meille... Noh, maassa maan tavalla.

Illalla kavimme rannalla rapuravintolassa (!!) syomassa. Yhtakkia kauempaa kantautui musiikkia, ja pian ohi ajoi jonkin sortin rekka tai lava-auto, minka kyydissa ollut mies lauloi mikkiin. Tieda nyt oliko han jokin artisti tai tavallinen kadun tallaaja. Auto seurasikin sitten ratsupoliisit, joita seurasi melko tavallisia miehia, jotka ratsastivat. Viimeisimpina tulikin humalaisia miehia hevosten selassa kaljatolkit kadessa. Ota nyt selvaa onko tuo normaali lauantai-ilta vai jonkin sortin juhlatapahtuma.

Vaikka taalla on kaikki aivan erilaista, jotkin asiat pysyvat aina samanlaisina. Kuten cola colan joulumainokset ja angry birds-kuvat lahes joka tuotteessa. Eilen ostin kaupasta angry birds sipsia ja tanaan aamupalalla oli angry birds kaakaota.


Ainiin, eilen illalla kavimme rannalla kavelemassa veden rajassa ja katselemassa kaupunkia pimealla. Juuri kun kaikki kaansimme selkamme merelle ja katsoimme mita aallot olivat rannalle tuoneet, tuli tietenkin muita huomattavasti suurempi aalto rannalle. Eihan siina muuten mitaan, mutta aalto oli ainakan napaan asti ja kaikki vaatteet kastuivat. Siella rannalla sitten kiljuimme ja nauroimme kun vieressa paikalliset jalkapalloa pelaavat nuoret tuijottivat ihmeissaan. :)

Viimeisten tavaroiden pakkausta

Viimeinen päivä Suomessa. Pakko myöntää että viime yönä en saanut unta, kaipa se reissu jo sen verran jännittää.. Huomenna tähän aikaan olen jossain päin Lissabonia. Meillä tosiaan on koneen vaihto siellä, ja seuraava lento Salvadoriin lähtee vasta kahdeksan tunnin kuluttua. Ehtii siis hyvin poistua lentokentältä ja käydä kaupungissa :)

Seuraavan parin vuorokauden suuntana on Kouvola-Helsinki-Lissabon-Salvador ja ensi viikolla viimeinkin Capim Grosso, missä tulen seuraavat kuukaudet asumaan.