Kun kaikki menee huonosti, vain kuppi teeta auttaa. Nain ajattelin viela hetki sitten. Pitikin menna ennen reissua heittamaan vitsilla, etta kun tanne saavun niin alkaa monsuunisateet. Kuulemma viimeksi on satanut seitseman kuukautta sitten, ja tanaan eras nainen kertoi etta edellisen kerran talla tavalla sataneen nelja vuotta sitten. Kohta viikon ajan on vesisateen lisaksi ollut ukkonen. Valilla jyrisee niin etta kuulo meinaa lahtea ja valilla taas hiljaisuudessa tulee taukoamatta salamoita lapi yon. Tanaan sitten sadepaivan iloksi toteutin viime viikolla saamani idean - maalasin eraan luokkahuoneen seinaan nelja lasta, jotka pitavat toisiaan kasista kiinni ja edustavat ihonvareillaan eri kulttuureja. Tata maalausta minun olisi sitten tarkoitus kayttaa opetuksessa avukseni. Vietinkin sitten koko paivan maalinhuuruisessa luokkahuoneessa, ja juuri kun olin alkamassa maalaamaan viimeisia yksityiskohtia kaadoin kirkkaankeltaisen seinamaalipurkin paalleni. Lattian sain onneksi pestya, vaatteet heitin pyykkinarulle kuivumaan ja hinkkasin koko kroppani tinnerilla varmaan kolmeen kertaan. Tyokaverini tahan kommentoi "Relax, I can't even see the yellow paint from your skin colour". Jatin loput maalaukset huomiselle ja totesin etta mikaan ei auta kuin kuppi teeta. Kattilaan hanavetta ja kun kaikessa pitaa saastaa heitin joukkoon yhden teepussin. Viimein kun paasin istumaan ja otin eilen kaupasta ostamani keksipaketin (taalla ei myyda suklaata juuri missaan) huomasin teeni maistuvan vain kuumalle hanavedelle ja etta kissa on puoliksi syonyt koko keksipaketin.
Kaksi muuta vapaaehtoista, saksalainen Hester ja jenkki Andy, saapuivat viikonloppuna tanne. Italialainen (?) Lorena saapuu vasta sunnuntaina, ja maanantaina meilla alkaakin jo opetus. Tyoskentelen siis taman Lorenan kanssa. Tanaan muut suunnittelivat ensi viikon oppituntejaan yhdessa, ja koska mina saan toistaiseksi hoitaa ajatustyon yksin paatin ottaa silla valin paivaunet riippumatossa. Onhan tassa jo vaikka minkalaisia ideoita tuleville viikoille, pitaisi vaan pistaa ajatukset paperille ja jarjestykseen.
Meidan talossamme asuu kissa. Sen nimi on Honeybaby. Jo tama tieto sai minut vetamaan syvaan henkea. Ilmeisesti edelliset vapaaehtoiset ottivat kissan hellaan huomaansa taman ollessa raskaana, ja nyt kissa on jaanyt tanne asumaan. Jos haluamme sita ruokkia, siihen pitaisi kayttaa omia rahoja. Joten en ruoki. Ei minulla mitaan ongelmaa ole kissojen kanssa, en vaan ole kissaihmisia. Honeybaby on ilmeisesti taman vaistonnut ja yrittanyt alkaa kaveeraamaan kanssani. Ensimmaisen viikon se nukkui sankyni jalkopaassa samalla irroittaen hyttysverkon paikaltaan. Syodessani se tuli aina viereeni. Muiden vapaaehtoisten tanne saapuessa ajattelin sen jattavan minut rauhaan, etenkin kuin vaihdon makuuhuonettani samalla. Kuitenkin samana paivana kun huoneeni vaihtui myos kissa loysi uuden olinpaikkani ja tulee sinne edelleen joka yo. Vaikka sita ei sisalle paasta, hyppaa se ikkunasta minka taytyy olla auki helteen vuoksi. Honeybaby on saanut kaverin, joka myos pyorii meidan talossa jatkuvasti. Koska koko kamppamme on ulkotiloissa, emme voi heitta kissoja uloskaan. Pelkaan vain etta kohta taalla yopyy koko kulmakunnan kissat minun sangyssani.
Rice and beans on tosiaan kaynyt tutuksi. Joskus meilla on jopa riisia ja kasviksia, pastaa ja papuja tai kuskusia ja soijaa. Kasvikset ja hedelmat ovat hyvia, en valita. Useimmiten ruoka ei vaan maistu miltaan. Ja silloinkin kun se maistuu, se maistuu lahinna pavuilta tai sipulilta. Mutta noh, kylla siihen tottuu. Ateriaa yleensa piristaa itse tehdyt mehut. Paivittaisen mangomehun lisaksi olemme itse tehneet papaija-, banaani- ja passionmehuja. Etenkin kun mehuissa ei ole mitaan lisaaineita, vaan pelkka hedelmalihaa, ovat ne ehdottomasti maailman parhaita.
Olen aivan rakastunut tahan kaupunkiin ja ihmisten elamantapaan. Onhan tama pieni kaupunki, joten kaikki taalla tuntevat toisensa. Lauantaina AEC-TEAlla jarjestettiin Musica Bacana Brasileira -tapahtuma, minka jarjestelyissa olimme mukana. Itse tapahtumassa huomasimme niin capoiera-ryhmasta tuttuja kuin paikallisen apteekkarin. Tietysti kaikkia moikattiin. Sunnuntaina viereisessa kylassa oli eraanlainen sambatapahtuma, minne meninne bussikyydilla. Taalla ihmiset vauvasta vaariin (kirjaimellisesti, samaan aikaan oli tanssimassa pieni lapsi joka ei viela osannut edes seista ja elakkeella olevia miehia) tanssivat kadulla muutaman kaverin soittaessa kitaran lisaksi mm. lautasta soppakauhalla. Tanaan sitten naimme kaupungilla naita lapsia jotka olivat olleet tapahtumassa mukana. Uskon etta jo kolmessa kuukaudessa varmaan tunnetaan koko kaupunki.
Ehdottomasti lemppari-ihmiseni taalla on capoieraopettajamme. Harjoituksissa han pistaa (onneksi vain) miehet punnertamaan, mikali he eivat ole taysilla mukana. Minulle han vain ilmoitti etta taputan liian laiskasti, mutta en onneksi saanut tasta rangaistusta. Tanaan han tuli AEC-TEAlle mukanaan paita jota han sovitteli meille. Kuulemma saamme halutessamme capoiera t-paidat seuraavissa harjoituksissa. Huomenna on seuraavat harjoitukset, mutta ilmeisesti paidoilla on nyt jokin kiire kun aivan sen takia piti tulla taalla tanaan kaymaan. Olemmekin Tarun kanssa pitaneet omia capoieraharjoituksia muiden silmilta salassa, etta emme nolaisi itseamme jalleen seuraavissa harjoituksissa. Vaikka kuinka yritan niin en silti oppinut seisomaan kasillani tai potkaisemaan jalkaani silmien korkeudelle. Onneksi tassa sateessa on aikaa harjoitella, parjaanpa sitten parin kuukauden paasta pikkuveljilleni kun he alkavat haastamaan riitaa.
Moi Jonna!
VastaaPoistaKyllä täällä luetaan hyvin kirjoitettua blogiasi, vaikka juuri kukaan ei kommentoikaan. Juteltiin eilen äitisi kanssa pitkä puhelu ja kuulin lisää kuulumisiasi. Osaat selkeästi nauttia olostasi, jatka samaan malliin!
Terkuin, Tampereen kummitäti
Moikka,
VastaaPoistajos voit valita otatko unikaveriksi kulmakunnan kissat vai ne pikkujyrsijät ja kenties käärmeet, joita se kissa jo olemassa olollaan karkottaa teidän ulkotilamajoituksesta niin pidä ihmeessä hyvää huolta Honeybabysta.
-nina-